This is blog of Pirkka Aunola

Multitasking while watching television has not been a piece of news for ages. Having a laptop, a tablet or a phone on a couch has become an integral part of the television watching for many people.

That becomes also clear in a form of Twitter hashtags that are nowadays a regular sight on tv-shows. which is both practical (no need to guess or look for the right hashtag) and encouraging (you don't ever need to watch alone, if you feel like it).

What I find interesting is that Twitter hashtags go now often together with the channel logo, just like this example of Fox's Terra Nova:

It may be a small sign, but I don't think this is pure coincidental. It shows that tv channels admit that back channel is an important part of the experience. Both have their own role, but for many of us they work best together.

We know that people love to gather around television shows. All the tv-channels should seriously embrace social media. Make it easy to find the preffered back channel and take part in the conversation. Don't even worry that every now and then back channel might be your preffered channel: no need to watch the show, but still getting the most out of it.

Iltapäivä on kulunut Facebookin uudistuksia ihmetellessä, kuten näköjään myös monen muun. Spotify-integraatio on saanut minut kuuntelemaan aivan uusia kappaleita ja oman profiilisivun aikajananäkymä ovat itselleni hyvin tervetulleita uudistuksia. Toinen auttaa löytämään uusia asioita, toinen taas muistelemaan menneitä, mikä on meille heikommille muistajille hyvin tarpeen.

Päivän aikana on tullut monilta eri suunnilta selväksi, etteivät Facebookin yksityisyysasetusten logiikat ole kaikille vielä selviä. Kaikkien asioiden yksityisyydestä et voi päättää itse, mutta miksi?

Jos ystäväsi statuspäivityksen perässä näkyy pieni maapallon merkki, tarkoittaa se sitä, että tämä päivitys on julkinen. Jos kommentoit sitä, osallistut julkiseen keskusteluun. Et voi piilottaa kommenttiasi muilta, koska alkuperäisen päivityksen tehnyt oli tehnyt valinnan julkiseksi.

Mutta mitä järkeä tässä on? Kommentoinnista ja keskustelusta tulisi mitään, jos osa kommenteista näkyisi vain joillekin ihmisille. Keskustelun logiikka häviäisi kokonaan, mistä ei olisi tietenkään hyötyä kenellekään.

Tämänpäiväinen Facebook-uudistus ei itse asiassa muuttanut tätä asiaa. Yksityisasetukset eivät tältä osin muuttuneet, vaan etusivun oikeaan reunaan ilmestynyt uutisnauha vain teki tästä osallistumisesta aiempaa näkyvämpää. Onko tämä julkisen ja yksityisemmän sekoittuminen sitten järkevä asia, siitä saa jokainen itse omalta osaltaan päättää. Minä pidän siitä.

Aivan kuten aiemminkin, niin nytkin jokainen voi parhaiten pitää huolta yksityisyydestään hoitamalla omat asetuksensa kuntoon. Julkaise päivityksesi vain haluamallesi ryhmälle, ymmärrä milloin kommentoit julkisia viestejä ja kerro vain sellaisia asioita, jotka voivat jotain reittiä päättyä julkisuuteen.

Itse toivoisin, että tässä maailmassa olisi aiempaa enemmän hassua kommentointia ja huulenheittoa, vaikkei osa sitä ymmärräkään. Itse en halua erottaa työminää yksityisestä minästä kovin voimakkaasti, kommentoin aina omana itsenäni. Jos joku siitä ottaa herneen nenään, se ei ole minun ongelmani, vaan hänen.

I have been dealing the latest years with all kinds of analytics, first with online, nowadays also with tv and radio. The more I have become aware of the logics of media analytics, the more it has changed my behavior.

Nowadays I prefer watching my favorite show online, because that's the only way for me to tell the tv company that I like their show. Of course that's not the only reason, freedom of choice and time plus a good selection helps too.

But knowing how just a sample of people - though it's a quality sample - steers our decisions in tv business has made me turn off the tv set and turn to online. Same applies to radio, listening to music and reading the news.

I guess it's simple: I want to be heard. I want my choice to make a difference, don't we all?

Through the regular methods of research my choice in traditional media doesn't help my voice to carry to decision makers. Online makes the difference, so please use my data. Use it wisely to serve me better.

Illan surfailun aikana tajusin, kuinka erilaisilta illan aikana eniten käyttämäni sosiaalisen median palvelut ovatkaan tuntuneet. Jostain syystä nämä tunteet tiivistyivät juuri tänään, ihan tavallisena torstaina.

Facebook oli kuin pistäytyminen hyvien ystävien kutsuilla. Suurin osa vieraista oli usein nähtäviä tuttuja, mutta tänään paikalle oli onneksi tullut myös muutamia harvemmin nähtyjä ystäviä. Lasi kädessä käveltiin porukasta toiseen, heiteltiin koukuttavia keskustelunaloituksia, muisteltiin menneitä, välillä vähän provosoitiin, juoruttiin ja naurettiin.

Google+ oli rauhoittava käynti kirjaston lehtienlukusalissa. Yksinkertaisuutta henkivässä salissa on vähän epämukavat tuolit ja liian kirkas valaistus, mutta onneksi kaikki hyvä luettava ei jo ollut muiden varaamaa. Lehden jutuista saa keskustella vieruskaverin kanssa, mutta hiljaisella äänellä, jottei kirjastonhoitajan katse käänny minuun.

Twitter oli päämäärätöntä kävelyä suurkaupungin kadulla. Yhtäkkiä ympärillä oli väentungos, neonvaloja, lehtien otsikoita, mainoksia ja ruokapaikoista kadulle kantautuvat tuoksut. Parhaiten siellä pärjää, kun ei jää kadun tukkeeksi, vaan kävelee reippaasti eteenpäin, imee sisään vaikutteita ja nauttii virran mukana liikkumisesta.

Joku muu kävi ehkä näissä samoissa paikoissa tänään, muttei kokenut niitä lainkaan samoin.

Minä pidin niistä jokaisesta, koska niissä on eri tunnelmat ja tilan kokemus. Tämä selittää myös sen, miksi en jonain päivänä kerta kaikkiaan halua astua johonkin niistä.

Yksi nettiyleisöjen mittaamisen käytännön ongelmia on jo pitkään ollut kansainvälisen liikenteen mittaaminen. Suomessa lähes virallisen aseman saanut TNS Metrix mittaa vain niitä kotimaisia saitteja, jotka ovat liittyneet mukaan mittaukseen (ja maksavat siitä).

Siksi onkin mielenkiintoista katsoa ComScoren The 2010 European Digital Year in Review -raportista löytyvää suomalaisten netinkäyttäjien top 20 -listaa viime vuoden joulukuulta, siinä kun näkyvät rinnakkain niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin sivustot. Tämä on ehkä jo täysin viime talven lumia, mutta myönnän suoraan, että itse ehdin lukea raportin läpi vasta tänään.

Lukuja tarkastellessa kannattaa muistaa, että ComScoren luvut tulevat paneelista, TNS Metrixin todellisen käytön perusteella. Itse en laita paljoa painoa itse kävijämäärille (vaikka kotimaisten mediasivustojen järjestys tuntuukin loogiselta verrattuna TNS:ään), vaan sivustolistauskokonaisuudelle.

Kärki tuskin yllättää ketään.

Googlen sivustot tavoittavat ComScoren mukaan 95,5 % netin käyttäjistämme. Sivustoja ei ole eroteltu, mutta luvun täytyy käsittää haun lisäksi myös esimerkiksi YouTube. Toiseksi laajimmin suomalaiset tavoittavat Microsoftin sivustot saavuttavat lähes 90 prosenttia netin käyttäjistä, vaikka monien edelläkävijöiden mielestä MSN ja mese ovatkin jo olleet historiaa vuosikausia. Ei siltä näytä.

Näiden rinnalla kolmanneksi tavoittavin, yhden sivuston Facebook (81,2 %) on kyllä niin merkittävä tekijä, että sitä eivät edes FB-skeptikot pysty ohittamaan. Facebook tavoittaa itsessään myös lähes kaikki suomalaiset sosiaalisen median käyttäjät, sillä sosiaalisen median kokonaistavoittavuus nettiä käyttävistä on ComScoren raportin mukaan meillä 86,5 %.

Kotimaisista pelureista kärjessä on Alma Media (etunenässä Iltalehti), heti perässään Sanoma (Ilta-Sanomat ja HS varmasti suurimpina), mutta heti näiden jälkeen kuudenneksi suurimpana sivustona on Wikimedia Foundationin sivustot, käytännössä varmasti Wikipedian suomen- ja muunkieliset sivustot.

Kollektiivisen tietosanakirjan käyttö on siis suurempi kuin esimerkiksi entisen Eniron (Suomi24.fi ja eniro.fi, olettaisin), MTV3:n ja Yle:n. Eri tutkimuksista on käynyt ilmi, että Wikipediasta on muodostunut monille luonteva ja ensimmäinen paikka hakea tietoa, ja ComScoren tilastot näyttävät tukevan tätä huomiota.

Sijalta 10 löytyy itselleni ensimmäinen yllätys.

Kansainvälinen musiikkivideosivusto VEVO tavoittaa ComScoren perusteella miljoonayleisön Suomessa, vaikka itse sivusto ei ole edes käytettävissä täällä maantieteellisten rajausten vuoksi! Onko tästä siis pääteltävä se, että maarajoitusten kiertäminen on jo ihan perusdigikansalaistaitoa?

Yhdentenätoista majailevaa Yahoota eivät ole suomalaisetkaan vielä kuopanneet, mutta kahdennentoista kohdalla minun ainakin täytyi googlailla. Glam Media, tuo Suomen 12. käytetyin verkkomedia, on käytännössä erilaisten lifestylesivustojen iso verkosto. Muoti, kauneus, julkkisjuorut ja ruoka eivät tunne maantieteellisiä rajoja.

Kahdenkymmenen käytetyimmän sivuston joukkoon mahtuvat ulkomaisista pelureista Firefoxin takana häärivän Mozilla Foundation sivustot ja BitTorrent-verkosto (sentään esimerkiksi laillisen, mutta tällä hetkellä laitonta käyttöä vaativan VEVO:n jälkeen). Myös yhdysvaltalaiset mediajätit CBS (mukana mm. teknologiasivustot cnet ja last.fm) ja Viacom (Music Televisionin lisäksi mm. vino pino leffa-asiaa) ovat aktiivisessa käytössämme.

Listan viimeiseltä sijalta 20 löytyy jälleen sivustoverkosto, NetShelter Technology Media. Mobiilia, it:tä, kulutuselektroniikkaa ja kestävää teknologiaa käsittelevät sivustot tavoittavat yhteensä reilut 700 000 suomalaista. Näitä kovempia lukuja kotimaisista sivustoista vetävät lisäksi vain nettipankit op.fi ja Nordea sekä IRC-galleria.

Top 20 -listalta löytyy kaksitoista kansainvälistä sivustoa (tai yksitoista, jos Wikipedia lasketaan kotimaiseksi), mutta yhdistääkö näitä kansainvälisiä sivustoja jokin?

Itse nostaisin haun, kv-nettiyhteisöjen ja yhteydenpitotyökalujen rinnalle kaksi tiukkaa kansainvälisen kisan rintamaa, jotka eivät yllätä varmasti ketään netissä aktiivisesti surfaavaa.

• Kun kyseessä on viihde, on kilpailu ollut jo vuosikausia kansainvälistä. Musiikki, televisiosarjat, julkkisjuorut ja leffat ovat peruskauraa netin käyttäjille, eikä kielikään ole enää käyttöä rajoittava tekijä. Jos haluamme viihdyttää, joudumme verkossa jatkuvasti kilpailemaan vain maailman parhaiden kanssa.
• Mutta viihdettä mielenkiintoisempi on minusta sivustolistauksesta esiinnouseva syvä, hyvin tarkkaan rajattu kohderyhmätieto. On kyse teknologian eri aspekteista tai vaikka muodista, tätä tietoa on totuttu hakemaan suoraan sieltä, mistä sen saa parhaiten.

Jos haluamme tehdä vaikka tiukkaa teknologiajournalismia suomeksi, eivät kilpailijoinamme ole todellakaan vain muut suomalaissivustot, vaan koko kansainvälinen kenttä. Tämä voi helposti jäädä unholaan, jos vain katselee TNS Metrixin kotimaista sivustolistausta. Siksi tarvitsemme ComScoren kaltaisia kansainvälisiä pelureita myös ihmisten netinkäytön seuraamiseen.

We tend to think easily that we live in a world that is either-or. Luckily the real world is anything but black and white, it's full of different continuums, like the still going on discussion of the balance between linear and on-demand media consumption.

At the other end of the continuum is a pure linear media - may it be radio or television - while the other end could be occupied by a total on-demand world.

We know that there are already people right at the both ends of the continuum, while for most of us the reality lies somewhere in between. On-demand might be a catch-up service for a missed show or a DVR that didn't work, and live TV still shows are still preffered by many on-demanders eg. in live events, may it be anything from sport to reality talent shows.

Linear broadcasting and on-demand might work very well side by side from a consumer and distribution point of view, but I have lately been thinking about content in the world of on-demand.

The more I think, the more sure I have become that a real shift to on-demand would be a good thing not only for the choice we get, but also for the content we create.

The current framework of channels directs the way we work a lot. Linear flow can never stop, so all the slots have to be filled. Slots have to be of a certain length so that the people in charge of the flow can do their job. We plan our content to a certain predefined time slot, even though the time might not be a perfect for the topic we're covering.

If we didn't have channels to fill, we could use the different means of communication more creatively.

Firstly, we'd be more free to choose which ever way suits our story the best, may it be video, audio, text, photos, chat, tweets or something we're still not even aware of. Use a combination or just one medium. Secondly, we could be happier with any length of a linear storytelling as it would never fill a predifined slot (as long as it is not too long!).

I know this kind of a world would be a production nightmare from a traditional point of view. Who gets to use the studio, for how long do you need an edit and who needs what kind of a production machinery - it has to be planned, we've been told. It's a hard puzzle for sure, but as the tools get more portable I am sure we can solve the puzzle, if we want to.

In the era of on-demand only we could still support those who enjoy linear media.

The favorite drama series might be published right at 8 o'clock and be watched at the same moment in the households all around the globe. The live news show could be still streamed at 8.30. Those who want a pre-chosen channel would have a much wider selection they could tune-in, even the same channels they love nowadays.

"But hey, you can do that already in the web," I can already hear someone yelling. That is so true, but as long as we have both the channels to fill and open platform of web to work on, the flow of the channel runs almost over the flexibility of web.

We should for sure produce more content that is published first in the web, but I don't think it's enough. We should really get rid of the channels to be really free.

Year 2011 started without television. It wasn't like I had made a new year's resolution, but more of a practical solution. For this year we live in two cities due to work, and we thought there is no point of buying a tv set to our home in Tampere. The old one is left in Helsinki, but without any cable channels.

Over a month has passed, and I have realized that I have spent weeks without opening a tv set. It is not like I would have dropped watching tv shows. With all the online services I still get to see almost all of my favorite shows, but the traditional broadcasting mode television just doesn't work for me anymore.

Dropping broadcasting television and the traditional tv set have changed two things totally in just a short time.

I realized quickly how much of the television watching had been just a background noise for me.

It's been just a habit of turning TV on while surfing, cooking or doing something else, pretty much like with radio or Spotify. Most of the shows I remember I use to watch are shows I just ended up watching while channel surfing, but don't really seem to bother watch them on demand.

So it's been goodbye to sports (especially soccer), all the cooking, do-it-yourself and home decoration shows, occasional news and factual programmes, reality and VH1 in the background. Good fiction and drama shows are the ones I still follow. They are something worth waiting for, my own private quality time, naturally on demand.

But I haven't just abandoned our old TV-set, I have also stop using my computer for on demand watching. iPad has become my television.

I never thought that such a small screen could replace bigger ones, but for me it really has. The user experience that many on demand services provide made it so pleasant to watch the shows, but to my surprise biggest change is the feeling I get when watching shows on my iPad: It's all private.

Just me and my true favorite shows, nothing in between. No keyboard, not twenty other windows open at the same time, no channel flipping with the remote control, not really anything else in sight than the show I have chosen myself. iPad has brought intensity and immersion back into my tv watching.

Some weeks ago I remember grabbing the remote control and opening the television set, but in the end I found myself pondering why the tv set is so far away. It just didn't feel right.

Maybe something has changed for good.

If someone who is really passionate about something contacts a public institution (same might apply to media companies as well) with his ideas, may it be anything from city planning to deer hunting, he gets too often labeled as a lunatic.

Who does he think he is? How can someone has some so much time to go through all that kind of things, doesn't he have anything real to do? For some strange reason public institutions don't seem to know how to deal with these passionate people, so they just turn them down, as politely as possible.

"We are not ready for passion based production", said Teemu Ropponen yesterday in a seminar on citizen participation and social media (see the pdf-report here and the seminar notes here), and made me sigh. I think that's an important point, something that we should really change.

At the same time others have been ready for passion based production for ages. Advertisers and NGO's welcome these same people with open arms: A passionate person is just what they are looking for. Someone who loves the thing he is passionate about, have plenty of insights, and can spend even all the freetime sharing and helping others.

Public institutions can't really afford to turn their backs to these people, but should learn to co-operate with them.

Because it's passion that brings us forward.